Sisarussuhde – elämän pisin ihmissuhde

Elämänlangat/Kotimaa lokakuu 2000

Parhaimmillaan sisarussuhteet ovat rikkaus ja turvallinen voimavara elämässä . Onnettomimmillaan ne sävyttyvät kateudella, katkeruudella ja vievät voimia. Sisarusten väliset suhteet ovat pisimpiä jatkuvia ihmissuhteita elämässämme. 

-Piditkö äiti minua yhtä paljon sylissä kun olin vauva kuin mitä pidät pikkusiskoa nyt, kyseli kuusivuotias aikanaan.  Tiesin hänen kysyvän, rakastetaanko häntä yhtä paljon kuin pikkusiskoa. Kerroin kyselijälle, että häntä oli pidetty sylissä jopa enemmän koska hänen synnyttyään ei ollut ketään muita sylin jakajia kuin hän ja käytettävissä oli sekä isän että äidin syli.  Otin esille hänen vauva-albuminsa, josta oli helposti nähtävissä, miten hän oli aikanaan saanut olla kaiken hellyyden keskipiste.

Kiusallinen mustasukkaisuus

Ensimmäinen koettelemus sisarussuhteissa  on vanhemman sisaruksen mustasukkaisuus nuorempaa kohtaan. Alkuun vauvan syntymä voi olla innostava asia, mutta uuden tulokkaan jäätyä asumaan, isompi voi kysyä, milloin vauva muuttaa pois.

Joskus mustasukkaisuus onnistutaan hallitsemaan sillä, että isompi lapsi saa olla tärkeänä henkilönä vauvan hoidossa  ja hänelle järjestetään omaa henkilökohtaista aikaa kummankin vanhemman kanssa erikseen. Näin hän vakuuttuu, että häntä rakastetaan edelleenkin.

Mustasukkaisuus pahenee, jos isompi lapsi on päivähoidossa ja äiti on sillä aikaa vauvan kanssa kotona. Isompi ei voi välttyä miettimästä, mitä kivaa äiti ja vauva tekevät, kun hän on poissa. Ilman muuta vauva näyttää olevan äidille tärkeämpi, kun hänen kanssaan ollaan kokonaiset päivät. Isommalle sisarukselle jää vähemmän luonnollisia mahdollisuuksia tutustua uuteen sisarukseen ja sopeutua elämään hänen kanssaan.

Joskus mustasukkaisuus saa aggressiivisia muotoja. Isompi lyö, raapii tai tekee muuten pahaa pienemmälle. Tilanteet koettelevat vanhempien kärsivällisyyttä. Aikuinen puolustaa luonnostaan pienempää  ja samalla nuhtelee isompaa. Tästä voi alkaa moittimisen kehä. Isompi tulkitsee, että vanhempi ei rakasta häntä, jolloin hänen paha olonsa yltyy ja sitä on purettava kiusaamalla pienempää. Ja sitten taas vanhempi moittii tai rankaisee.

Aikuisten on hyvä eläytyä hetkeksi isomman tunteisiin; pettymykseen , pelkoon ja vihaisuuteen, joita nuoremman sisaruksen olemassaolo hänessä synnyttää. Kun isompi ilmaisee kiukkua pienemmälle, vanhempi voi kertoa hänelle, että hän ymmärtää kyllä, että isompi on vihainen pienemmälle, mutta silti pienemmälle ei saa tehdä pahaa. Muistan itse neuvoneeni raapivaa isosiskoa raapimaan vaikka sohvaa, jos se helpottaa, mutta vauvaa ei saa raapia. 

Hoitamaton mustasukkaisuus jättää hitaasti paranevan haavan sisarussuhteeseen.

Tasapuolisuus

Vanhassa Testamentissa on monia esimerkkejä siitä, miten vanhemmat unohtivat tasapuolisuuden ja se aiheutti syviä haavoja sisarusten välille. Kainin ja Abelin tilanteesta ei tarkemmin tiedetä, miten vanhemmat suhtautuivat heihin eri tavalla, mutta jotain  pahaa oli päässyt tapahtumaan, koska Kainin kateus Abelia kohtaan johti murhaan.  Rakel rakasti Jaakob-poikaansa enemmän kuin Eesauta ja siitä oli kohtalokkaat seuraukset. Jaakob jatkoi kodin epätasapuolista mallia omassa perheessään ja piti Joosefia lemmikkinään, siksi Joosef sai osakseen veljien koston

Lapset ovat herkkiä vaistoamaan, jos jotakin lasta pidetään parempana. Siksi vanhempien on erityisesti vahdittava itseään tasapuolisuuden suhteen. Kuitenkin lasten on opittava, että isommilla on enemmän etuoikeuksia ja aina ei kaikki voi saada samanlaisia asioita eikä erilaisuudessa ole kysymyksessä erilaisesta rakkauden määrästä.

Kun jollakin lapsella on synttärit, ei muille lapsille osteta lahjoja, vaikka heidän olisi kuinka vaikea sopeutua siihen, että he jäävät ilman.

Epäsovusta ystävyyteen

Jos sisarusten ikäero on alle neljä vuotta ja etenkin jos he ovat samaa sukupuolta,  keskinäinen kilpailu ja taistelu paikasta perheessä  on melkein väistämätöntä. Tytöt inhoavat jossain ikävaiheessa poikia ja veliparat saavat sen kyllä tuntea. Pojat saattavat taas olla vähätteleviä ja ylimielisiä sisariaan kohtaan, mutta tämä on yleensä ohimenevä vaihe. Samaa sukupuolta olevat sisarukset kadehtivat ja ovat pahansuopia. 

Epäsopuisten  sisarusten eristäminen toisistaan eri hoitopaikkaan tai  kouluun  ei ole yleensä hyvä ratkaisu. Silloin vanhemmat ikään kuin luovuttavat ja viestittävät lapsilleen, että te ette voi koskaan tulla toimeen keskenänne. Lasten on saatava elää niin hyviä kuin huonojakin hetkiä yhdessä. Sisarusten väliset suhteet ovat tehokas ihmissuhteitten harjoittelukenttä. Eripuraisuus sisarusten kesken on turvallisempaa kuin erimielisyydet kavereitten kanssa Kaveri voi jättää, mutta sisaruus säilyy riidoista huolimatta.

Jos kinastelu ja tappelu on  jatkuvaa, vanhempien on hyvä huolehtia, että lasten minä-kuva ei pääse muotoutumaan kokonaan kielteiseksi. Siksi on  paikallaan vaalia välillä tilanteita, jossa vanhempi on kahden  yhden lapsensa kanssa. Silloin hänen parempi minänsä yleensä esille. Monien sisarusten välit paranevat iän myötä, jos sisarussuhteet eivät ole vanhempien aiheuttaman katkeruuden myrkyttämiä. Murrosiän mentyä ohi sisaruksista tulee yleensä toisilleen läheiset ja tarpeelliset ystävät, vaikka lapsuus on sävyttynyt tappeluilla.

Parhaita lapsuuden muistoja ovat hetket, jolloin sisaruksilla oli hauskaa yhdessä. Lapselle  itselleenkin on hyvä huomata, että hänessä on olemassa sopuisia ja hyviä puolia. Näin lapsen parempi minä pääsee välillä vahvistumaan myös sisarusten kanssa oltaessa. Hauskat muistot ovat yksi rakennuspalikka elämän pituisessa ihmissuhteessa. Kaverit vaihtuvat ja hauskuudet heidän kanssaan unohtuvat, mutta sisarusten keskinäiset hyvät muistot lujittavat  ja kantavat sisarussuhdetta.

 Hyvien yhteisten kokemusten keräämisessä voivat vanhemmat auttaa lapsiaan.

Pohditaan yhdessä

Lasten tappelut

”Mitä tehdä, kun lapset tappelevat. Mennäkö erotuomariksi, vai antaa heidän rauhassa mitellä voimiaan. Lasten keskinäiset kahinat ovat rasittavinta tässä perheen arjessa.”

Annanpa sinulle kokeiltavaksi saman neuvon, jonka itse löysin kaksikymmentä vuotta sitten Kotimaan kolumnistin Anneli Terhon tekstistä. Hän neljän lapsen äitinä oli myös uupunut sisarusten keskinäisiin tappeluihin ja siihen, että häntä pyydettiin jatkuvasti tuomariksi. Hän kertoi ryhtyneensä kuuroksi ja mykäksi aina kun lapset tappelivat keskenään. 

Kerroin omille lapsilleni, että luin juuri eräästä lehdestä, että äiti voi olla kuuro ja mykkä, silloin kun lapset tappelevat. Silloin lapset joutuvat itse selvittämään välinsä. Sanoin, että tästä lähin minä myös olen kuuro ja mykkä, kun tappelette.

Seuraava tappelu tuli. Otin uuden reagointitapani käyttöön. En ollut kuulevinani enkä näkevinäni enkä vastannut mitään, kun toinen huusi:  ” Äiti, tuo kiusaa ja haukkuu minua!”. Tappelu jatkui vielä hetken, kunnes lapset huomasivat, että en reagoinut samalla tavalla kuin ennen.  ”– Nyt se on kuuro ja mykkä, he totesivat keskenään.” Kahina laantui ja tilanne sai uuden käänteen.

Jatkoin kuuroutta ja mykkyyttä aina tarpeen tullen. Huomasin, että tappelut vähenivät, koska lapset vähitellen oppivat, että vanhempien huomiota ei enää saa tappelemalla. Samalla lapset ottivat vastuuta erimielisyyksiensä selvittelystä, koska äiti ei ollut käytettävissä kuulustelun pitäjänä.

Tietysti lasten tappeluihin on puututtava, jos tappelijoina on epätasaväkiset tappelupukarit ja toinen jää heti kättelyssä alakynteen tai otteet muuten ovat vaarallisen kovat. Silloin tapani oli erottaa tappelijat istumaan eri tuoleille ja sanoa, että nyt istutte siinä siihen asti kunnes olette selvittäneet erimielisyytenne. Kohta kuului  vetoava huuto: ”Äiti, me on jo sovittu se juttu”. En kuulustellut heiltä, miten he olivat juttunsa sopineet. Pääasia oli tapahtunut. He olivat siirtyneet samalle puolelle ja voivat taas jatkaa yhteisiä touhujaan.