Nuoruusiän kyselevä usko
Elämänlangat / Kotimaa kesäkuu 2002
Lapsen uskonnollisen elämän yksi murros sijoittuu murrosiän kynnykselle. Lapsen ajattelu alkaa siirtyä konkreettiselta tasolta abstraktille. Hänestä tulee kriittinen ja kyselevä. Sitä ennen lapsi on uskonut, jos hänen ympäristössään usko on ollut luonnollinen asia.
Tilastojen mukaan moni lapsi jää tuossa iässä pois seurakunnan toiminnasta. Juuri silloin lapsi kuitenkin tarvitsisi ravintoa uskonelämälleen, jotta se pääsisi kasvamaan ja syvenemään.
Seurakunnan työntekijöitten haasteellinen tehtävä on löytää kokoontumisen muotoja, jotka ovat vetovoimaisia ja joissa hengellinen opetus on tehty nuorta kiinnostavaksi ja hänen kysymyksiään koskettavaksi. Silloin seurakunta voisi olla varttuvalle lapselle tärkeä paikka, josta saa elämän evästä. Rippikoulu on sekä tutkimusten mukaan usein myöhäinen ajankohta uskonnollisen ajattelun syventämiseen. Nuoren elämässä on muutamassa vuodessa ehtinyt tapahtua paljon. Nuorisokulttuuri ja nuorten kiihkeä elämä on ehtinyt temmata mukaansa. Viisitoistavuotiaasta uskonto tuntuu kaukaiselta.
Rippikoulun mahdollisuudet
Murrosikäinen kyselee elämän perimmäisiä kysymyksiä: miksi minä elän, mikä ihmisen elämän tarkoitus ylipäätään on, mitä on kaiken takana, kuka tämän kaiken keksi ja niin edelleen loputtomiin Rippikoulu on tarkoitettu etsimisen ja kyselemisen paikaksi. Siellä nuorella on mahdollisuus tutustua uskon perusteisiin ja vahvistua vakaumuksessaan haluaako uskoa vai ei.
Rippikoululla on maassamme eräänlaisen siirtymäriitin merkitys. Sen jälkeen on lopullisesti siirrytty lapsuudesta nuoruuteen. Nuoret suhtautuvat yleensä myönteisesti rippikouluun, mutta sen uskonnollinen merkitys jää yllättävän vähäiseksi: Helena Helven Nuorten maailmankuvaa kartoittavassa tutkimuksessa mitattiin heti rippikoulun jälkeen huippulukemia rippikoulun suosiossa. Vuoden kuluttua samat nuoret arvioivat, että rippikoululla oli vain vähäinen merkitys heidän uskonnollisessa elämässään..
Vielä ehkä vuosikymmen sitten rippikoulu merkitsi monelle nuorelle hengellistä heräämistä. Heistä kasvoi seurakuntanuorten porukka, joka nuorten kokoontumisissa halusi saada rakennusaineksia uskonelämänsä syvenemiseen.
Kirkossamme rippikoulu on ainutlaatuinen mahdollisuus tavoittaa koko ikäluokka. Myönteiset kokemukset rippikoulussa tarjoavat hyvän maaperän, jossa voidaan tavoitteellisesti pohtia elämän perimmäisiä kysymyksiä. Kontakti nuoreen ei saisi jäädä pelkästään leiriin, vaan yhteyden, joka nuorelle on syntynyt rippikoulussa opettavien aikuisten kanssa, pitäisi voida jatkua myöhemminkin.
Rippikoulu on iso tapahtuma koko perheen ja suvun elämässä. Nuoren varttumista halutaan juhlia yhdessä. Rippijuhlasta kannattaa tehdä juhla, josta jää hyvä muisto, koska jokainen ihminen muistaa myöhemminkin jotain tuosta päivästä. Rippikouluaika tarjoaa vanhemmille luontevan mahdollisuuden viritellä nuoren kanssa keskustelua uskosta. Vanhemmat voivat kertoa omia rippikoulumuistoja ja omasta hengellisestä tiestään nuoruudessa ja myöhemminkin.
Nuoruusiän usko
Nuori haluaa sitoutua kokonaisvaltaisesti siihen, minkä hän on omakohtaisesti löytänyt oikeaksi. Nuoresta ei yleensä tule tapakristittyä. Nuoruuden kokonaisvaltaisessa uskossa on älyllistä pohdintaa, siinä on elämyksellisyyttä ja toimintaa. Nuorta ei kiinnosta pelkkä teoreettinen pohdiskelu, kuuntelu ja valmiin pureskelu. Hän haluaa olla täysillä mukana, elää ahneesti uskoa joka solulla kuten muutakin elämää. Siksi myös elämyksillä on vahva sija nuoren uskonelämässä.
Amerikkalainen pastoraaliteologian professori Fowler on laatinut ihmisen elämänkaaren kattavan uskon kehitysvaiheteorian. Hän toteaa, että nuoruusiän myötä usko voi syventyä persoonallisen identiteetin keskeiseksi osaksi. Omakohtaisen uskon vaiheessa ihminen pystyy irrottautumaan ryhmäsidonnaisuudesta. Vaikka ympäristö ajattelisi eri tavalla, persoonalliseksi sisäistynyt usko ei horju. Ihminen rakentaa uskolle myös älyllisesti tyydyttävän struktuurin, joka ei ole riippuvainen ympäristön ajattelutavasta. Hän ottaa tietoisen vastuun omasta elämästään ja omista ratkaisuistaan.
Samoin ajattelevien ryhmä, siinä saatu opetus ja yhteiset pohdinnat ovat avuksi nuorelle uskon sisäistämisessä ja selkiinnyttämisessä. Nuori tarvitsee myös tilaa käyttää energiaansa ja taitojaan. Passiivisuus ei riitä hänelle. Nuorten ottaminen mukaan nuorten toiminnan suunnitteluun, heidän kuuntelemisensa, heidän ideoihinsa tarttuminen ja teamina yhdessä tekeminen auttaa nuorta sitoutumisessa ja vastuuseen kasvamisessa omassa seurakunnassa.
Nuori kasvaa kyvyiltään tehtävien mukana. Vastuun saaminen seurakunnassa on keino käyttää vapaana olevaa energiaa. Se voi pitää nuoren mukana silloin , kun häntä vedetään moneen suuntaan eikä hän itsekään vielä ole varma, minne haluaisi kuulua.
Kerhojen tai pyhäkoulun apuopettajana toimiminen on alku itsenäiselle vastuunkantamiselle. Isosena oleminen tarjoaa mahdollisuuden olla tiennäyttäjänä vähän nuoremmille. Erilaiset kesäaktiot ovat nuoruusiän dynaamisia tarpeita kohtaava aktiivisuuden muoto ja siksi nuorten suosiossa.
Vanhempia tarvitaan
Murrosiässä koetellaan perusteellisesti, mitä vanhempien ja kodin arvomaailmasta jää jäljelle nuoren oman elämän aineksiksi. Jos nuori kokee vanhempien arvot omaa itsenäistä kasvua rajoittaviksi, hän saattaa tuntea niitä kohtaan vihamielisyyttä, hylätä ne ja omaksua vastakkaisia arvoja ja ideologioita.
Murrosikäisestä omat vanhemmat voivat tuntua ahdistavilta, siksi hän harrastaa luontevimmin uskon asioita vanhemmista irrallaan. Sukupolvien välinen kuilu tavoissa ja mieltymyksissä on aina olemassa. Nuori haluaa etsiä ”oman seurakuntansa”, oman ryhmänsä. Vanhempien on väistyttävä taka-alalle.
Vaikka nuoren kehitykseen kuuluu vanhemmista irtaantuminen, vanhempien hengellisten näkemysten kyseenalaistaminen ja oman tien etsiminen, silti vanhempia tarvitaan nuoren hengellisen elämän tukena. Nuoret saattavat tarvita vanhempien kuljetuspalveluita osallistuessaan seurakunnan nuorten toimintaan tai rahallista tukea matkoillaan nuorten tapahtumiin. Eräs aikuinen nuori kertoi, että isä oli aina valmis kuljettamaan häntä nuorten iltoihin, kun muuta kyytiä ei ollut ja eräs toinen arvosti sitä, että kotona oltiin valmiita hakemaan perjantai-iltaisin puolen yön maissa Gospel-cafen sulkemisaikaan.
Nuorten hengellisillä tapahtumilla ja leireillä on nuoren uskonelämässä monitasoinen merkitys. Nuori näkee, että samoina ajattelevia on olemassa paljon, vaikka omalla paikkakunnalla heitä voi olla vähän. Tapahtumissa hän saa hengellistä opetusta. Vähitellen uskon syventyessä nuoren riippuvuus porukoista vähenee.
Uskon pääasiallinen elämänkenttä on arjessa, jossa se saa ravintonsa omakohtaisessa jumalasuhteen hoitamisessa, sanasta, rukouksesta ja seurakuntayhteydestä. Kuitenkin tiivis porukoihin kuulumisen vaihe on nuorelle tarpeellinen. Se on yksi askel kohti arkisempaa ja aikuisempaa uskossa elämistä.
Pohditaan yhdessä
Vielä seksistä
”Miten sinä perustelet seurusteleville nuorille seksin kuuluvan avioliittoon? Sitäkin he miettivät, miten voi tietää sopivatko he yhteen, jos eivät testaa sitä kaikilla alueilla?”
Mies ja nainen sopivat yhteen ainakin fyysisesti. Seksuaalielämän sujuvuuteen vaikuttaa ennen kaikkea henkinen yhteensopivuus. Yhteensopivuuden paljastaa aika eli se onko toisen kanssa hyvä olla vielä kuukausien ja vuosien perästä.
Sängyssä toisiinsa tutustuminen hankaloittaa henkisen yhteensopivuuden selkiyttämistä. Seksuaalisuus on niin suuri voima, että se voi pitää kaksi ihmistä yhdessä pitkänkin aikaa, vaikka he oikeasti olisivat huonosti yhteensopivia.
Seurustelun aikana harjoitellaan rakkauden taitoja, toisen ilahduttamista, hellyyttä, puhumista, erimielisyyksien selvittämistä. Jos erimielisyyksiä hoidetaan seksillä, selvittelyn taito jää oppimatta.
Yksi kypsän ihmisen tuntomerkki on kyky odottaa, siinä että voi luopua mielihyvästä, kun odottaminen tuo mukanaan jotain vielä parempaa. Jos ihminen ei opi hallitsemaan seksuaalisuutta ennen avioliittoa, se voi olla vaikeaa myös avioliitossa.
Seksi on intiimein yhteyden muoto, se on yhdeksi tulemista. Yhteinen seksi jättää aina siteen kahden ihmisen välille. Siksi seksi tarvitsee suojakseen pysyvän suhteen, jossa sitoudutaan toiseen koko elämän ajaksi.
Olet ehkä nuorten kanssa keskustellessa törmännyt heidän ajatuksiinsa, jotka alkavat sanalla mutta. Eräs seurusteleva pari sanoi, että vaikka heille esitettäisiin millaisia perusteluja avioliitoon asti odottamisen puolesta, heidät viime kädessä on vakuuttanut se oivallus, että seksin ja avioliiton yhteenkuuluminen on Jumalan tahto, Jumalan hyvä suunnitelma ihmiselle. Se tieto auttoi heitä läheisyyden rajojen löytymisessä.