Rukousvastauksia

Nyt pitää jakaa rukousvastauksia muistutukseksi itselleni ja muille, että meillä on rukouksia kuuleva Jumala. Minulla on taipumus ajatella, että Jumala kuulee muiden rukouksia ja muut saavat vastauksia, mutta enhän minä. Sitten ajattelen, että Jumala ei ole mikään vastausautomaatti eikä häntä sovi vaivata pienillä arkisilla asioilla. Mutta kun on tarpeeksi neuvoton, niin ei jää muuta keinoa kuin rukoilla.

Olin jättänyt raskaan laukkuni asemalle säilytyslokeroon. Seuraavana aamuna hain sitä, kun olin menossa yhteen koulutuspäivään. Lokero ei aukea ei sitten millään vaikka kuinka perin avainta vääntelin. Mikä neuvoksi. Kello on 8 lauantai aamuna. Etsin vahtimestaria, mutta eihän sellaista näkynyt, joku huoltomiehen näköinen kulki ohi, mutta hän vain pudisti päätään. Junan tuloon ei olisi enää pitkälti.

Silloin muistin, että nyt olisi rukouksen paikka. ”Ei Jumala kyllä tällaisista pienistä lukkoasioista ehdi kiinnostumaan” ehdin ajatella. Sitten sanoin Jumalalle ”Ollakseni rehellinen, epäilen, että sinä et tällaisiin rukouksiin vastaa, mutta pyydän kuitenkin, että lukko aukeaisi” – mitäpä Jumalan edessä esittämään uskovaisempaa kuin sillä hetkellä on. Sydämeni hakkasi ylimääräisiä lyöntejä, kun vielä kerran kiersin avainta lukossa. Ja lokerikko aukesi ikään kuin lukko ei olisi ikinä reistaillutkaan. Kiitos Jumalale. Ja äkkiä laukun kanssa junaan.

Samoihin aikoihin oli Afrikassa seikkailevan tyttären ja hänen miehensä blogissa kertomus rukousvastauksesta. Siis siinä Rinkka ja Rakas-blogissa, joka on kenen tahansa luettavissa. He olivat maalanneet yhtä kristillistä päiväkotia ja koulua ja jäljellä oli vielä pylväiden maalaus. Maali ei kuitenkaan tarttunut, vaan irtoili isoina paloina

Eli juttu ei mennyt ihan kuin Strömsössä, nuoret kirjoittavat. Siinä meni sitten miettimiseksi, mistä irtoileminen voisi johtua. Pitäisikö pohja pestä vielä kerran, vaikka aiemmin olivat sen pesseet. Koetettiin sitä, mutta ei apua. Voisiko johtua siitä, että telaa oli käytetty aiemmin ja oli vähän huonossa kunnossa. Vaihdettiin uuteen – ei apua. Mietittiin voisiko johtua siitä, että maalattiin auringon puolella. Vaihdettiin varjoon – ei apua. Entä siitä, että unohtivat sekoittaa maalia tarpeeksi. Sekoitettiin – ei apua. Auttaisiko, että vaihtaisi pensseliin. Soitettiin myös konsultaatiopuhelu, mutta ei keksitty mikä on pulman syy. Tuli sitten siinä mieleen, että voisikohan rukous auttaa. ”Kävin siinä pienen uskontaistelun, että voisiko joku näin konkreettinen asia, joka menee pieleen johtua sen sortin vastuksesta, joka rukouksella selviäisi. Itselle oli vaikea uskoa, että asia voisi olla niin. Rohkaisin kuitenkin mieleni ja ehdotin että rukoilisimme.”, tyttö kirjoitti.  Ja niin rukoiltiin. Ei se ainakaan pahenna, sanoivat muut. ”Sen jälkeen hain pensselin ja aloin maalata, pienen jännityksen vallassa. Eikä maali enää lähtenyt irtoamaan. Pitkään sain maalata ennen kuin aloin uskoa, että tämä nyt näyttää toimivan. ”

Niin että Afrikkaan asti piti mennä kokemaan, että Jumala välittää pienistäkin asioista.