Kuka huolehtii läksyistä
“Lapsemme on aloittanut koulun. Antaisimmeko hänen itse huolehtia koulusta vai olisiko viisasta kysellä häneltä läksyjä tai ainakin kysyä onko läksyt tehty? Olemme kuulleet niin monenlaisista systeemeistä eri perheissä“
Mietitpä tuota kysymystä juuri oikeaan aikaan, kun lapsesi on juuri opettelemassa uutta elämäntapaa koululaisena. Ensimmäisen lapsen kouluunmeno on iso asia ja luonnollisesti vanhempina olemme kiinnostuneita siitä uudesta maailmasta, johon lapsi on sukeltanut. Huomaamattamme kysäisemme, onko kaikki tavarat mukana tai onko läksyt tehty. Näin haluamme viestittää kiinnostusta ja välittämistä.
Kyselyllämme voimme tehdä lapsellemme karhunpalveluksen. Hän oppii luottamaan, että vanhemmat kyllä viimekädessä huolehtivat, että urheiluvälineet on liikuntapäivänä mukana tai että läksyt on tehty tai kaivelevat laukusta opettajan lähettämät laput.
Lapsen koulunkäynti on kuitenkin hänen oma asiansa, josta hänen tehtävänsä on vähitellen opetella huolehtimaan. Vastuuseen kasvaminen tapahtuu usein yrityksen ja erehdyksen kautta. Joku tavara voi jäädä kotiin tai joku läksy tekemättä. Unohduksesta lapsi joutuu vastaamaan sitten koulussa itse.
Pienelle ekaluokkalaiselle unohdus on kova juttu. Itkukin siinä voi joskus päästä. Se ei kuitenkaan ole vaarallista, vaan tuon ankaran kokemuksen kautta hän oppii. Seuraavalla kerralla hän huolehtii asioistaan itse paremmin. Toiset lapset tarvitsevat pitemmän opetteluajan, toiset oppivat nopeasti.. Annetaan lapsille mahdollisuus kasvaa vastuuseen vaikka pitemmän tien kautta, vaikka meistä vanhemmista onkin noloa, että juuri meidän lapsemme unohtelee
Lastemme koulusta voimme olla kiinnostuneita monella muulla tavalla. Voimme kysellä mitä hän teki välitunnilla, kenen kanssa leikki, ketä oli tänään opettajana, mitä hän tänään oppi, mitä ruokaa tarjottiin, mitä hän näki matkalla, kenet hän teki tänään iloiseksi jne.
Lopetetaan kuitenkin kyselemästä lapsilta: “Oliko koulussa kivaa?“. Kysymyksellämme huomaamattamme vahvistamme käsitystä, että elämässä aina on oltava kivaa. Ja pian lapset kyllä oppivat arvioimaan koulua kiva-tylsä asteikolla. Ei elettävä päivä aina ole kenellekään kiva, silti se on arkisenakin arvokasta elämää.