Kovakorvaiset lapset

“Uuvuttavintalasten kanssa on se, että he eivät tottele. Välillä tekee mieli heittää hanskat tiskiin,” huokasi eräs äiti-ihminen. Ajatus tuntui minustakin tutulta niiltä ajoilta, jolloin lapsiparvi eli tässä kotona.

Jokaisessa perheessä lienee joskus tuttu tilanne, että vanhemman puhe kaikuu kuuroille korville. Itse olen noissa tilanteissa pysähtynyt miettimään, mitä on päässyt tapahtumaan, kun lapsi ei tottele. Useimmiten olen joutunut huomaamaan, että olemme eläneet kiireisiä päiviä. Perheenjäsenet ovat menneet ja tulleet kohtaamatta. Lapset eivät ole saaneet tankkausta tunneakulleen.

 Suhteiden etääntyminen on syönyt tottelemisen edellytyksiä. Suhde on tottelemisen edellytys. Pohjimmiltaan lapsi haluaa olla mieliksi vanhemmalle, jota hän rakastaa ja jonka kanssa hänellä on hyvät välit. Tämä on periaatteessa totta silloinkin, kun lapsi mukavuudenhalusta viivyttelee tottelemista tai koettelee, selviäisikö tänään tottelematta.

Kun lapsi muuttuu kovakorvaiseksi, kurinpalautus ei ala perinteisistä keinoista; kiristyksestä, uhkailemisesta tai lahjonnasta eikä edes siitä, että huudamme entistä lujemmin. Tottelemattomaksi muuttuneen lapsen kohdalla meidän on mietittävä, miten parannan suhdetta häneen. Lapsen ja vanhemman välinen suhde vahvistuu keskinäisessä vuorovaikutuksessa. Se vaatii vauhdin hiljentämistä ja pysähtymistä. Aloitetaan lapsen katseen kohtaamisesta, silmiin katsomisesta, lisätään syliä ja muuta kosketuskontaktia, puhutaan lapselle, kysytään häneltä. Viivytään lapsen kanssa. Mitä pienempi lapsi on, sitä herkemmin suhde häiriintyy, mutta sitä vähemmällä ponnistuksella se taas saadaan tasapainoon 

Joskus voi olla tarkistamisen varaa myös tavassa, jolla käskemme lasta. Kustaa Vaasa sanoi aikanaan pojilleen: ”On käskijän vika, jos käskynalainen ei tottele.” Sain joskus vanhempainillassa kuusi napakkaa neuvoa miten annan tehokkaita käskyjä. Sen asetin jääkaapin oveen ja osaan edelleen sen ulkoa vaikka unissani. Tarkistin välillä listaa ja tehostin aluetta, mikä oli päässyt lipsumaan

1.Ole varma ja tarkoita todella sitä mitä sanot. 

2.Älä esitä käskyä kysymyksen tai ehdotuksen muodossa. 

3.Älä anna monta käskyä yhtä aikaa. 

4.Varmista että lapsi kiinnittää huomionsa sinuun, kun annat käskyn. 

5.Vähennä häiritseviä tekijöitä ennen käskyn antamista

6. Pyydä lasta toistamaan käsky.

Joskus käy niin, että olemme antaneet käskyn tai kiellon, toistaneetkin sen, mutta näyttää siltä, että lapsi ei aiokaan totella. Jos edelleen ajattelemme, että vaatimuksemme on kohtuullinen, silloin on paikallaan antaa viimeinen varoitus. Voimme antaa lapselle vielä vaihtoehdon esim. “Sulje nyt tietokone tai kone saa olla lomalla kaksi päivää” Kyseessä ei ole uhkaus, sillä tehtävämme on toteuttaa, mitä sanomme, jos lapsi ei muuta käytöstään. 

Viimeisen varotuksen on oltava toteuttamiskelpoinen ja meidän on myös varattava voimat sen toteuttamiseen. Viimeinen varoitus antaa lapselle vielä valinnan mahdollisuuden. Hän voi totella tai valita tottelemattomuuden ja sen seuraukset. Kun lapsi muutaman kerran on kokeillut, ovatko vanhemmat tosissaan, hän huomaa, että tottelemalla pääsee sittenkin helpommalla. 

Lapsen ohjaaminen on joskus hikistä työtä, mutta niin elämämakuista.