Uskottomuus hiertää

Avioliittoa pahiten koetteleva tilanne on uskottomuus. Vaikka ajassamme ihannoidaan vapautta ja myös seksuaalista vapautta, kukaan puolisoonsa kiintynyt ei hyväksy kumppanillaan ulkopuolista suhdetta. Se paljastuminen synnyttää aina kriisin.

Kriisi sanan kaksi merkitystä ovat enemmän kuin totta uskottomuustilanteessa. Uskottomuus voi olla parisuhteen loppu. Pettymyksestä toipuminen ja luottamuksen rakentuminen voi olla mahdotonta etenkin, jos ulkopuolinen suhde on pysynyt vuosikausia salassa tai uskottomuus on lupauksista ja vakuutteluista huolimatta jatkunut ja valehteleminen on tullut pettäjän selviytymiskeinoksi.

Uskottomuuden paljastuminen voi joskus olla myös parisuhteen mahdollisuus. Se voi haastaa puolisot miettimään yhteistä mennyttä elämää ja oppimaan siitä. Se voi panna kyselemään, mitä suhteelle on päässyt tapahtumaan kun vieras ihminen mahtui siihen väliin. Tilanteessa joudutaan kasvokkain myös mahdollisen avioeron kanssa. Menetyksen uhan edessä voi paljastua syvimmältään se, mitä puoliso ja yhteinen perhe-elämä kuitenkin merkitsee. Tilanne voi kirvoittaa taistelun avioliiton puolesta.

Luottamus ei kuitenkaan synny hetkessä. Pettäjän on ansaittava luottamus luotettavalla käyttäytymisellä Hänen vastuun kantamiseensa kuuluu myös se, että hän kestää puolisonsa epäluottamuksen ajan. 

Ulkopuolinen suhde ei ole yksityisasia, vaikka monet niin toivoisivat. Se ei voi pysyä salaisuutena ikuisesti. Ennemmin tai myöhemmin puoliso aavistaa sen, vaikkei hän ehkä menetyksen pelosta ota sitä puheeksi. Paljastuneena uskottomuus koskettaa myös perheen lapsia ja puolisoitten vanhempia. Julkitullut ulkopuolinen suhde voi aiheuttaa yllättävän paljon hämmennystä ja surua. Ei ole yhdentekevää miten tilannen käsitellään. Käsittelemättömänä se kummittelee luurankona kaapissa lopun elämää.

Uskottomuuden kriisistä selviäminen ei ole helppo juttu. Jos kahdenkeskiset keskustelut eivät pääse alkuun tai ne alkavat kiertää samaa kehää, kannattaa hakeutua keskustelemaan jonkun ulkopuolisen kanssa. Joskus samasta tilanteesta selvinnyt pariskunta voi auttaa umpikujassa olevia tuttaviaan.