Joululahjoja tekemään

Kun kirjoitin kirjaa Lapsen usko, lueskelin useita tutkimuksia siitä, mitkä asiat näyttävät liittyvän siihen, että lapsen usko vahvistuu omakohtaiseksi, aktiiviseksi uskoksi. Yksi usein toistuva havainto oli se, että kun vanhemmat elävät uskoa todeksi konkreettisissa asioissa ja lapset ovat tässä kaikessa mukana, he sisäistävät uskovan elämäntapaa. He näkevät, että usko on koko elämää koskettava asia.

Monissa tutkimuksissa kuvattiin, miten vanhemmat ottivat lapsia mukaan omiin palvelutehtäviinsä seurakunnassa tai jos he kävivät auttamassa naapuria tai katsomassa vanhuksia tai sairaita. Nuo tilanteet avarsivat lapsen kokemusmaailmaa ja samalla lapsi sai käsitystä siitä, miten itse kukin voi pienillä teoilla auttaa ja ilahduttaa jotain toista.

Joulu tarjoaa oivallisen mahdollisuuden vanhempien ja lasten yhteiseen lahjojen antamiseen. Näin joulu ei olisi lasten kannalta vain lahjojen vastaanottamisen juhla, vaan he oppisivat jo pienenä muistamaan niitä, joilla on vähemmän.

Eräällä perheellä on tapana tehdä yhdessä joulupaketteja Pietarin katulapsille. Lasten kanssa mennään yhdessä kauppaan ja hankitaan pakettiin tarvittavia tavaroita. Lapset saavat valita myös itse, mikä olisi mieluisa oma lahja jollekin tuntemattomalle katulapselle. Perheen äiti kertoi, että toki olisi helpompi antaa raha keräykseen, mutta yhteisessä pakettien tekeminen on oppimisen mahdollisuus. Joulukatujen avajaispäivänä lapset jo kyselevät, että milloin tehdään niitä joulupaketteja.

Eräs rehtori-isä kertoi, että heillä on ollut tapana osallistua Operaatio Joulunlapsi-keräykseen ja neuloa itse lapasia tai sukkia paketteihin. Paketteja tehtiin yhdessä neljän lapsen kanssa. Yhtenä vuonna joulun alla oli mainoskuvia keräyksestä ja yhdessä kuvassa lapsi avasi pakettia ja sai juuri tämän perheen neulomat lapaset. Olipa siinä antajan iloa kuvien katselijoillakin. Nyt perheen lapset ovat aikuisia ja ainakin yksi lapsista tekee edelleen joka joulu paketin Operaatio Joulunlapsen keräykseen.

Joulukeräyksiin ja patoihin on helppo sujauttaa raha, mutta mitä jos ottaisimme tavaksi tehdä oikein paketteja lasten, kummilasten tai lastenlasten kanssa. Siinä saisimme monta kärpästä yhdellä iskulla; lahja lähtisi ilahduttamaan saajaa, lapset oppivat antamaan, he saavat kokemuksen antamisen ilosta ja kaiken kukkuraksi saatamme saada mukavan yhteisen hetken lasten kanssa. Sanon varmuudeksi, että saatamme saada, koska lasten kanssa jalotkin asiat voivat muuttua hetkessä myrskyksi, mutta mitä siitä. Sellaista on elämä.