Liian myöhäistä

”Kun luen tänä päivänä saatavilla olevaa hyvää tietoa lasten kasvatuksesta, huokaan, miksen tiennyt tuota aikaisemmin. Näen lapsissani selvästi kasvatuksemme virheiden jäljet. Tiedän Jumalan antavan minulle anteeksi, mutta lasten elämässä näkyvät vammat muistuttavat menneestä”

Hyvä ystävä, kaikkea ei ole menetetty. Koskaan ei ole liian myöhäistä korjata jotain siitä, mitä on tapahtunut. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta vanhemmat voivat vaikuttaa siihen, että tehdyn vaikutukset voivat korjaantua lasten elämässä.

Keskustele aikuistuneitten lasten kanssa heidän lapsuudestaan. Kerro konkreettisia asioita, missä nyt tekisit toisin. Pahoittele, että olet toiminut ymmärtämättömästi. Älä puolustele tekemisiäsi edes  jos lapsesi alkaa purkaa omia katkeria muistojaan. Vaikka kuulemasi tekee sinulle kipeää, ole kuitenkin iloinen, että lapsesi saa ilmaistua hänen mieltään vaivanneita asioita. Se tekee tilaa anteeksiantamiselle ja ymmärtämiselle.

Kuulin kertomuksen miehestä, joka nuorena oli lähtenyt kodistaan ovet paukkuen. Vanhemmat eivät kuulleet hänestä vuosikausiin. Pari vuosikymmentä myöhemmin mies tajusi, millaisen levottomuuden ja huolen hän oli aikanaan vanhemmilleen aiheuttanut. Hän pyysi katoamistaan vanhemmiltaan anteeksi. Silloin hänen äitinsä sanoi: ”Minun on pyydettävä sinulta anteeksi niitä asioita ja tekoja, jotka ajoivat sinut pois kotoa vuosikausiksi.” Siinä löytyi sovinto vanhempien ja lapsen välille.

Elämä on aina keskeneräisiä. Vanhempina olemme vajavaisia. Vajavaisuutta väkevämpi on kuitenkin armo. Se parantaa meitä vanhempia. Se parantaa myös lapsiamme.