Vanhemmuuden haaste

Elämänlangat / Kotimaa maaliskuu 2000

Parin viimeksi kuluneen vuoden toistuva vanhempainiltojen aihe on ollut kysymys vanhemmuudesta. Eri paikoissa on pohdittu vanhemman tehtävää, vanhemman vastuuta, miten vanhempana oleminen on tänä päivänä  erilaista kuin aikaisemmin tai sitä, mihin lapsi ylipäänsä tarvitsee vanhempia

Vanhemmat  ovat  ymmällään omasta tehtävästään. Onko vanhemmuus ohentunut tai peräti kadonnut, niin kuin väitetään?  

Olemme maailmassa, jossa lastemme elämään vyöryy asioita, joista meidän lapsuudessamme ei ollut aavistustakaan. Meillä ei ole valmista mallia, miten auttaa lapsia elämään kehittyvän tietotekniikan tai virtuaalimaailman kanssa, miten auttaa heitä sanomaan ei päihteille tai arveluttavalle kaveriseuralle. Tai miten pysyä aikuisena ja lapsen vanhempana tilanteissa, joissa kavereitten esimerkki painaa enemmän kuin vanhempien mielipiteet!

Sitoutuminen vanhemmuuteen

Vanhemmuus on rooli, johon joudumme, kun olemme saaneet lapsen. Vanhemmuus on elämän pituinen suhde, vaikka aktiivinen vaihe vanhemmuutta kestää parikymmentä vuotta. Lapsi muuttaa elämämme. Paluuta entiseen vapauteen ja itsemääräämisen mahdollisuuteen ei enää ole.

Lapsi tarvitsee vanhemmat, jotka ovat sitoutuneet olemaan vanhempia. Lapsen tarpeet on  huomioitava ennen omia tarpeita. Joillekin nuorille vanhemmille tänä päivänä näyttää olevan yllättävän hankala suostua siihen, että pieni lapsi ja hänen tarpeensa määräävät heidän elämäänsä. Yksilökeskeisestä tai parikeskeisestä ajattelusta on monta kypsymisaskelta perhekeskeiseen ajatteluun. Yksi tämän päivän vanhemmuuden uhka on ohut sitoutuminen olemaan vanhempi. Jostakin luopuminen lapsen ja perheen hyväksi on vaikeaa.

– Vahvan vanhemmuuden merkki on se, että vanhemmat pystyvät joustamaan omista tarpeistaan ja nautinnoistaan. Joskus se tarkoittaa hyvästejä rakkaalle harrastukselle, jotta aikaa jää lapselle, määrittelee vanhemmuutta Mannerheimin Lastensuojeluliiton Löytöretki vanhemmuuteen-projektin päällikkö Tuovi Keränen.

Sitoutuminen vanhemman tehtävään näkyy  arkisissa valinnoissamme. Valitsemmeko lapsemme vanhempainillan oman sählyturnauksen sijasta, valitsemmeko lapsen avointen ovien päivään osallistumisen ja lohkaisemme siihen ajan vaikkapa käyttämättömästä pekkaspäivästä tai käytämmekö lomautuksen tai työttömyyden aikana aikaamme lapsen kanssa olemiseen, uimiseen tai leipomiseen .Sitoutuminen vanhemmuuteen näkyy siinä, mitä valintoja teemme vanhempien työelämän suhteen,  oman itsen kehittämisen tai kouluttautumisen suhteen. Tai siinä, miten ratkaisemme uran luominen ja perheen välisen jännitteen.

Muutama vuosi sitten uutisoitiin Juha Miedon kieltäytymistä eduskuntavaali ehdokkuudesta: ”Poika vei voiton”. Yhdeksänvuotiaan pojan isänä oleminen oli sillä hetkellä tärkeämpää kuin ehdokkuus eduskuntavaaleissa. ”Poika tarvitsee nyt enemmän isää kuin Suomen kansa ehdokasta”, mieto tuumasi Pohjalaisen lehtihaastattelussa

Iso osa vanhemmuuteen sitoutumista tulee luonnostaan. Kukapa osasi nuoruusvuosina kuvitella heräilevänsä monesti yössä huolehtimaan itkevästä lapsestaan tai kukapa kuvitteli kestävänsä lapsen kiukkua tai päivästä toiseen jatkuvaa huolenpitoa, ruuanlaittoa, siivousta, vaipanvaihtoa tai pyykinpesua. Lapsi kiskoo aikuisesta esiin huolehtivan vanhemman. Idut siihen on ihmisessä olemassa.

Vanhemmuus kasvaa elettäessä yhdessä lapsen kanssa. Lapsen ja vanhemman runsas  määrällinen yhdessäolo ensimmäisinä ikävuosina on välttämätön edellytys lujan vanhemmuuden syntymiseen. Yhdessäolemisen aika lujittaa lapsen ja vanhemman välistä tunnesuhdetta, rakentaa sitoutumista ja kuulumisen tunneta.

Viitsimistä ja vaivannäköä

Eräässä opettajanhuoneessa puhuttiin vanhemmuudesta.  Opettajat murehtivat, että osa vanhemmista on unohtanut alkeellisimmat vanhemman tehtävät. Kiinnostuin kyselemään enemmän. Rehtori konkretisoi väitettä: ”Vanhempien tehtävä on huolehtia lapsi ajoissa nukkumaan ja pitää huoli että lapsi syö aamupalan ennen kouluun lähtöä”. Tarpeelliset asiat ovat joskus yksinkertaisia.

Monet vanhemmat sanovat, että isoin ongelma vanhempana olemisessa on siinä, että lapset eivät kuuntele eivätkä tottele. He eivät saa otetta lapsiinsa, vaikka haluaisivat olla hyviä vanhempia.

Tottelemisen ja kuuntelemisen edellytys on toimiva suhde lapsen ja vanhemman välillä. Perusta suhteelle on yhdessä elämisessä ja yhteisen ajan jakamisessa. Suurin puute lasten kanssa elettäessä ei ole kurin ja rajojen puute, vaan eniten puutetta on aikuisen ja lapsen välisestä luottamuksesta, läheisyydestä ja rentoutuneesta yhdessäolosta. Kasvatuksen mahdollisuudet alkavat sylissä, kasvatuksen mahdollisuudet menetetään sylin puutteessa.

Lapsen tarpeisiin vastaaminen kysyy viitsimistä ja vaivannäköä. Viitsimistä vaatii lapsen kanssa ulkoilemaan lähteminen, hiihtämisen opettelu, lapselle lukeminen, lapsen kanssa pelaaminen, retkelle lähteminen tai  lapsen juhliin ja esiintymisiin osallistuminen. Sitoutuminen vanhemman tehtävään kuitenkin selkiyttää valintoja siitä, mikä elämässä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää.

Vanhemman tehtävä on auttaa lasta kasvamaan vastuulliseksi ihmiseksi. Kaikki alkaa ensimmäisinä ikävuosina, jolloin opetellaan elämän perustaitoja ja itsestä huolehtimista. Vaatteet pannaan naulaan, kun tullaan sisälle, kengät järjestykseen, kädet pestään ennen ruokailua ja kiitos sanotaan pöydästä noustessa, hampaat pestään ja päivävaatteet asetetaan samalla vaivalla tuolille kuin lattialle. Vanhemman tehtävänä on huolehtia, että tehtävät tulee tehtyä. Vähitellen ne automatisoituvat ja uusia opeteltavia asioita otetaan harjoiteltavaksi. Lapsen opettaminen vaatii  vaivannäköä, mutta kukapa muu lapselle opettaisi elämässä tarvittavia taitoja elleivät omat vanhemmat. Vastuuseen kasvattamisessa on kyse hyvin käytännöllisistä asioista lapsen arkipäivässä.

Vanhemmuus on rohkeutta

Lapsi tarvitsee vanhemmat, jota ovat selvästi aikuisia. Hyvään vanhemmuuteen kuuluu selkeä raja sukupolvien välillä. Aina ei ole suinkaan mukava olla aikuinen, joka tuottaa pettymyksiä ja harmia lapselle. Aikuisen kokemuksella ja viisaudella kuitenkin tiedämme, että kaikki lapsen toiveet ja tahtomiset eivät ole hänen etunsa mukaisia. Siksi joudumme asettamaan rajoituksia tai esittämään tiukkojakin vaatimuksia. 

Aikuiselta vaatii rohkeutta pysyä kannassaan, vaikka lapsi saisi kiukkukohtauksen, kun hän joutuu kasvokkain epämiellyttävien rajojen kanssa. Vähät siitä, mitä ympäristö sanoo, tai millaisen kohtauksen lapsi järjestää. Aikuinen ymmärtää, että lapsi pettyy ja pettymys puretan usein kiukulla. Elämä ei pysähdy siihen. Kiukun jälkeen lapsi on taas hiukan vahvempi kohtaamaan uuden pettymyksen.

Lapset ja nuoret odottavat suurempaa jämäkkyyttä vanhemmiltaan. He oikeastaan hämmästyvät sitä, että rajoja ei näytä tulevan missään vastaan. Terveystiedon opettaja kyseli seiskaluokkalaisilta heidän käsitystään vanhempiensa oletetuista vastauksista, jos nämä pyytäisivät vanhemmiltaan kaljapulloa. Yhdeksänkymmentäviisi prosenttia nuorista sanoi, heti, että ei tulisi kuuloonkaan, että heidän isä tai äiti suostuisi ostamaan heille alkoholia. Ja samanaikaisesti kuitenkin tilastot kertovat, että puolet 12 vuotiaitten käyttämistä alkoholijuomista on vanhempien hankkimia ja neljätoistavuotiaitten juomista neljäsosa tulee omilta vanhemmilta.  Nuoret ovat valmistautuneet kuulemaan useammin selkeän kiellon. Missä on vanhempien rohkeus olla lujia aikuisia?

Olen kuullut omin korvin aikuistuvien nuorten kertovan, että lopulta he kuitenkin arvostivat vanhempien asettamia rajoja, vaikka ne lapsena tuntuivat inhottavilta. Nuori kokee oman epävarmuutensa ja kaaoksen keskellä, että on olemassa jotain horjumatonta, jonka vanhemmat ovat löytäneet. Se antaa hänelle toivon, että jonain päivänä voi löytyä lujempi pohja hänenkin jalkojensa alle. Jos aikuiset ovat löytäneet, voi hänkin löytää.

Rohkeutta vaatii olla välillä  epämukava ja tyhmä. Ei ole ihan helppoa olla erilainen kuin kaikkien muitten kavereitten vanhemmat – kuulemma. Vanhemmuudessa on myös tämä puoli. Silloin on enemmän kuunneltava omaa sydäntä ja maalaisjärkeä, kuin lapsen vetoomuksia.

Vanhemmuus on iloa

Suurenmoisin puoli vanhemmuutta on ilo, joka tulee siitä yksinkertaisesta tosiasiasta, että saamme olla vanhempia. Viidesosa pariskunnista, jotka haluaisivat lapsen, eivät häntä saa. Ei siis ole itsestäänselvyys, että olemme tulleet isäksi ja äidiksi.

Monet vanhemmat kertovat, että elämänsä ehyimmät onnen hetket he ovat kokeneet puristaessaan vastasyntynyttä rintaansa vasten Lapsen kehityksen seuraaminen tuo paljon aitoa iloa. Lapsen myötä saamme olla mukana monessa mielenkiintoisessa, joka tuo myös omaan elämäämme iloa ja virkistystä.

Jutellessani tuntemattomien ihmisten kanssa kuppiloissa tai junanvaunussa, huomaan usein keskustelujen menevän lapsiin. Olen huomannut, että Suomenmaassa on paljon hyviä ja mielenkiintoisia lapsia. Heillä on  mukavia harrastuksia ja teräviä oivalluksia. Jokaisesta on jotain erityistä kerrottavaa. Kuulen vanhempien äänessä ylpeyttä heidän kertoessaan lapsistaan Joskus jysähtää päähäni ajatus; Jospa lapsemme kuulisivat juttelumme. 

Lasten oikeus on tietää, että vanhemmat iloitsevat heistä. Jokainen lapsi tietää kyllä, että vanhemmat ovat huolestuneita ja pettyneitä ja välillä kyllästyneitä lapsiinsa. Totuuden nimessä ja tasapainon vuoksi heidän on saatava tietää, että vanhemmuus on myös iloa. Se on edellytys myös sille, että heissä itsessään syntyy halua tulla aikanaan vanhemmiksi.

Kasvatuksen mahdollisuudet alkavat sylissä. Kasvatuksen mahdollisuudet menetetään sylin puutteessa. Vladimir Suhomlimski

Uuden nuorison ongelma on se, että vanhemmat ovat itsekkyydessään ja kiireisyydessään työntämässä lapsiaan etäälle silloin kun nämä ensimmäisinä ikävuosina tarvitsisivat heitä, ja siten pohja tottelevaisuudelta on pudonnut. Thomas Ziehe

Napoleonilta kysyttiin,  Mitä kansakunta kaikkein tärkeimmin tarvitsi, voidakseen menestyä. Hän vastasi yhdellä sanalla: ”Äitejä”. Tänään Napoleonin vastaus voisi olla ”Vanhempia.”

Pohditaan yhdessä

Vauvaperheen pulma

“Olen äitiyslomalla. Vanhempi lapsemme on kolmevuotias. Mietimme  mieheni kanssa, laittaisimmeko isomman päiväkotiin, jossa hänellä on vielä paikka jäljellä. Siellä hänellä on kavereita ja paljon tekemistä. Täällä kotona hän pitkästyy ja on sitten kiukkuinen. Päiväkoti oli hänelle tosi hyvä paikka ja henkilökunta ammattitaitoista.“

Lapsen tilanteita pohdin yleensä luonnonmukaisuudesta käsin. Tässä kysyn, mikä on lapsen luonnonmukaisin paikka? Kotipa tietenkin, silloin kun se on mahdollista. Mitä kolmivuotiaasi tällä hetkellä tarvitsee?

Sanoisin, että hän tarvitsee kotia, kodin ihmisiä ja tavallista kodin elämää. Kolmevuotiaallesi on suuri etuoikeus, kun hän voi olla kotona. Hän saa elää kodin arkea, tutustua uuteen sisarukseensa ja yhdessäolo sinun kanssasi vahvistaa myös teidän välistä suhdetta. Tuota suhdetta tarvitaan vielä usein hänen elämänsä aikana. Tiukoissa elämän solmukohdissa ei hyvistäkään päivähoitokavereista ole paljon apua, mutta läheinen suhde vanhempiin ja sisaruksiin voi tukea solmuista selviämistä.

Päivähoidossa kolmivuotiastasi vaivaisi alitajuisesti ajatus; mitä kivaa äiti ja vauva tekevät päivisin, kun en ole kotona. Siinäpä on sitten siemeniä myös mustasukkaisuudelle.

Ajattelet, että lapsellasi olisi monipuolista tekemistä päivähoidossa. Se on ihan totta, mutta  myös teillä kotona  on  tarjolla monenlaista puuhaa. Tavallisen elämän virikkeet ovat arvokas kasvualusta lapselle. Kiukku kuuluu kolmivuotiaan elämään. Hänhän yrittää parhaillaan tulla toimeen heräävän tahtoelämänsä kanssa. Sinulla on erinomaiset mahdollisuudet tukea lastasi selviämään kiukkunsa kanssa. Hän saa kotona isomman osan aikuisen läsnäoloa ja ohjausta kuin mitä hoidossa olisi mahdollisuus.

Vaikka kahden pienen lapsen kanssa kotona oleminen on työlästä, on se kuitenkin mahtava etuoikeus. Anna vanhemmuudelle sinussa tilaa. Se kasvaa vain elettäessä lasten kanssa.