Kuuletko kiukun taakse?

”Oletko nukkunut huonosti ja huonolla tuulella, vai olenko jotenkin erityisen epäonnistunut tänä aamuna?” kysyi kuusitoista vee kevätjuhlapäivän aamuna. Olin kiukkuiseen sävyyn huomauttanut juhlavaatteista huolehtimisesta ennen viimeistä aamua. Samaan hengenvetoon olin moittinut pyykkikoneeseen yön yli jääneestä pyykistä. Olin pyytänyt häntä ripustamaan pyykin kuivumaan ja pyyntööni oli vastattu: “Kohta”.

Aamukeskustelu jäi pyörimään mielessäni. Vuorosanoissa toistui  kuvio, joka näyttelee tuhoisaa osaa myös parisuhteissa ja monissa muissa ihmissuhteissa. Kiukkuisella äänellä sanottu viesti on helppo torjua sanomalla “Onko ollut huono päivä? Taidat ollut erityisen väsynyt?” Ja itse sanoman sisältö jää kuulematta.

Halusin opastaa kuusitoistavuotiasta tulevaisuuden ja muitten ihmissuhteitten varalle ja palasin vielä muutaman päivän perästä aiheeseen. Sanoin, hänelle, että kun joku on tuohtunut ja kiukkuinen, silloin on erityisen tarkkaan kuunneltava, mitä hänellä on sanottavaa. Voihan olla, että juuri silloin hänellä on erityisen tärkeää sanottavaa.

Vaikka tosiasia olisi, että takana on huonosti nukuttu yö tai rankka työpäivä tai muuten elämä olisi potkinut päähän, se ei lievennä sanottavan merkitystä. Voihan olla, että mielessä hiertävä harmittava asia tulee ääneen sanottua, kun väsymys ohentaa itsekontrollia. Eihän mitkään kiukunpuuskat lähde tyhjästä.

Yksi tuhoisimmista parisuhteitakin hiertävistä ongelmista on se, että kumppanit kuulevat heikosti toistensa viestejä. Ne torjutaan mikä mistäkin syystä. Kuulematta jääminen tekee avuttomaksi. “En ole tärkeä, minun tunteillani tai ajatuksillani ei ole merkitystä”. 

“Kuuntelisit, heti lakkaisin huutamasta. Voisin vaikka kuiskata” (Anja Porio). Mitä jos tänä kesänä pysähtyisimme kuuntelemaan. Pysähtyisimme kuuntelemaan lastemme puhetta. Pysähtyisimme kuuntelemaan nuortemme viestejä. Pysähtyisimme kuuntelemaan puolisoitamme.

Emmekä sulkisi korviamme edes silloin, kun sanoma tulee kiukun siivittämänä.