Vastuulliseksi kasvaminen

Elämänlangat / Kotimaa syksy 2001

– Äiti ei sanonut, että meillä olisi tänään kokeet, totesi hämmästynyt kolmasluokkalainen, kun opettaja aloitti matematiikan koetehtävien jakamisen.

– Rasittava puoli vanhempana olemisessa on lasten jatkuva muistuttaminen. Välillä kuljen perässä ja hoputan, välillä hoen hampaitten pesemisestä, välillä kyselen, onko läksyt tehty, onko pyyhe mukana… huokaili eräs äiti-ihminen.

Vastuulliseksi ihmiseksi kasvamisen tie on pitkä. Vastuullisuuteen luuluu kyky huolehtia omista asioista oma-aloitteisesti. Vastuulliseen ihmiseen voi luottaa. Hän huolehtii oman osuutensa sovituista asioista. Vastuullisuuteen kuuluu myöhemmällä iällä myös halu ja kyky tehdä oma osuutensa läheisten ihmisten, oman ympäristön ja ympäröivän maailman hyvinvoinnista.

Ensimmäiset vastuun askelet

Vastuuseen kasvaminen alkaa toisella vuodella arkisen elämän tilanteissa. Vanhempi on ensin kantanut kaiken vastuun lapsen huolenpidosta. Lapsi on siihen itse kykenemätön. Lapsen kehittyessä toimivaksi olennoksi hän alkaa kokeilla ja touhuta. Pieni osa hänen aktiivisuudestaan voidaan silloin suunnata hänen omista asioistaan huolehtimiseen.

Huolehtimisen ensiaskeleet lapsi suorittaa yhdessä vanhemman kanssa. Suojapuku pannaan yhdessä naulaan, kengät järjestykseen, kädet pestään yhdessä ennen ruokailua, lautanen kannetaan  tiskikoneeseen, vaatteet asetetaan tuolille illalla ennen nukkumaanmenoa.

Kohta lapsi kykenee tekemään itse samat asiat, kun vanhempi häntä siihen kehottaa. ”Lapsi pystyy huomenna tekemään itse sen, minkä hän tänään pysty tekemään aikuisen avustamana” (Vygotski).

Vanhemman tehtäväksi jää valvoa, että lapsi tekee velvollisuutensa. Lapsikin menisi siitä, mistä aita on matalin. Jos kukaan ei kontrolloi, hän silloin helposti jättää hommansa hoitamatta. Siksi tarvitaan aikuisen valvontaa, jotta lapsi riittävän monen toistamiskerran jälkeen oppisi huolehtimaan tehtävistään automaattisesti. Joku oppimispsykologinen teoria toteaa, että uuden taidon automaattiseksi oppimiseen tarvitaan tuhat toistoa.

Lapsi tarvitsee valvontaa, jotta hän kokisi, ettei ole yhdentekevää hoitaako hän tehtävänsä vai ei. Vasta vuosia myöhemmin, usein vasta aikuisiällä ihmiseen on kasvanut sisäinen selkäranka, joka toimii toivotulla tavalla velvollisuudentuntoisesti ilman valvontaa.

Seuraukset opettavat

Vastuullisuuteen lapsi oppii seurausten kautta. Pienen lapsen käsitys hyvästä ja pahasta, toivotusta ja ei-toivotusta käyttäytymisestä muotoutuu seuraumusten mukaan. Ihmisen käyttäytymistä pienestä pitäen ohjaa ns. mielihyväperiaate; hän pyrkii välttämään mielipahaa aiheuttavia asioita ja etsimään mielihyvän johtavia.

Sovituista tehtävistä ei pääse livahtamalla tai unohtamalla. Vastahakoisuuden tai totaalisen kieltäytymisen puuskan yllättäessä vanhemman on palattava lapsen kanssa jo aikaisemmin ohitettuun vaiheeseen ja tehdä homma yhdessä hänen kanssaan.

Isompien kanssa voidaan laiminlyönneistä sopia seuraukset. Joku etuoikeuden menetys tai lisätehtävä ovat sopivia seurauksia. Jos esim. huoneen siivoamisen hyväksi ei ole tehty sovittuja asioita, kaveria ei voi ottaa sinne leikkimään. Tietokoneen peliaika menetetään seuraavana päivänä, mikäli tämän päivän velvollisuudet ovat hoitamatta. Viikkorahan pienentäminen laiminlyöntien seurauksena on joillekin kasvattava seuraumus.

Lapsi opettelee omassa pienessä elämässään yhtä ihmiselämän lainalaisuutta; jokainen joutuu kantamaan vastuun tekemisistään ja tekemättä jättämisistään. Velvollisuuksien laiminlyönnistä on seurauksensa.

Vastuu laajenee

Alle kouluikäinen on opetellut vastuun kantamista itseensä liittyvissä asioissa. Koulun alkaessa koulusta tulee hänen uusi vastuualueensa. Seitsenvuotias elää herkkyysvaihetta, jolloin hän haluaa olla hyvä tyttö ja hyvä poika, joka tekee niin kuin opettaja sanoo. Hänellä on edellytykset huolehtia koulun mukanaan tuomista tehtävistä. Vastuulliseksi kasvaminen koulussa tapahtuu yritysten ja erehdysten kautta. Unohdukset aiheuttavat mielipahaa ja tervettä häpeää.  Nuo tunteet tekevät tehtävänsä. Seuraavalla kerralla lapsi muistaa jo paremmin.

Vastuun opetteleminen laajentuu vähitellen koskemaan myös joitain kotitöitä. Jokaisella perheenjäsenellä on omat ikänsä mukaiset tehtävät, joista huolehditaan päivittäin tai viikoittain. Lapsen on hyvä kokea, että oman osuutensa hoitaminen on välttämätöntä, jotta perhe-elämä voisi toimia. Jos et käy vuorollasi kaupassa, perhe jää ilman leipää ja maitoa. Jos et siivouspäivänä laita tehtävänäsi olevia mattoja lattialle, koko perhe saa kulkea kolkoissa huoneissa. Jos et huolehdi tiskejä tiskikoneeseen, ei ruuanlaittaja mahdu valmistamaan ruokaa.

Moni tämän päivän lapsista ja nuorista kokee juurettomuutta ja turhautumista omassa kodissaan. Heillä ei ole mitään virkaa perheensä jäseninä. Pelkkä vastaanottajana oleminen tekee ihmisestä tyytymättömän. Ihmisessä on syvällä perustarve olla hyödyllinen ja tarpeellinen. 

Itsestä ja kodin arkisista asioista huolehtiminen on alue, jossa jokainen voi vähitellen kasvaa muuhunkin vastuullisuuteen kykeneväksi ihmiseksi.

Vastuullisuuteen raha-asioissa voidaan opetella viikkorahan käytössä, jolloin lapsen määräraha on riitettävä muuhunkin kuin karkin ostoon.

Itseä laajempi vastuu

Itseä ja kotia laajemmista asioista vastuun kantamiseen tarvitaan empatian taitoa ja  lapselle tärkeitten aikuisten esimerkkiä vastuun kantamisessa.

Ihminen on perusolemukseltaan itsekäs, itselleen haluava, itsestään huolehtiva. Muitten tarpeille herääminen vaatii myötäelämisen kykyä. Pelkkä velvollisuuden tuntoon ja järkeen vetoava opetus suvaitsevaisuudesta, auttamisesta, jakamisesta tai luonnosta huolehtimisesta ei tuota pysyvää muutosta lapsen tai nuoren käyttäytymisessä, ellei hänen empatian taitonsa ole herännyt.

Omien vanhempien esimerkki yhteisvastuun kantamisessa, muitten huomioimisessa ja auttamisessa, luonnon varjelemisessa ja kestävän kehityksen ratkaisujen tekemisessä vaikuttaa lapsessa samansuuntaista käyttäytymistä. Lapsi matkii aikuista, johon hän on kiintynyt ja jota hän ihailee.

Vastuullisen käyttäytymisen oppimisen perustana on lapsen ja vanhemman välinen kiintymyssuhde. Lapsi haluaa kuunnella vanhempaa, jota hän rakastaa. Pienen lapsen perustarve on olla mieliksi vanhemmalle. Tämä on luonnon järjestämä perusmaaperä vastuullisuuteen opettelussa.

Pohditaan yhdessä

Palkitaanko koenumeroista

”Olemme ymmällämme, pitääkö hyvistä koenumeroista palkita lasta?  Kuulemma muut kaverit saavat kympistä kympin ja yhdeksiköstä viitosen. Emme ole isommillekaan maksaneet koulunkäynnistä”

Lapsillenne on riittänyt koemenestyksen palkinnoksi hyvä numero sinänsä ja niinhän asian pitäisi ollakin. Joitain lukuhalut menettäneitä lapsia on voitu kannustaa lukemaan kokeisiin maksamalla paranevista suorituksista. Useinkaan lukuinnostus ei ole ollut pysyvää ja palkkioitakaan ei voi määrättömästi korottaa.

Perheen lapset voivat olla suorituskyvyssään erilaisia. Yksi saa hyviä numeroita, toinen yltää keskitasoon. Rahapalkkiot voivat aiheuttaa kateutta sisarusten välillä. Hyvien numeroiden palkitseminen voi myös kertoa ikävällä tavalla vanhempien arvostuksista, että vain hyvissä numeroissa näkyvä osaaminen on arvokasta. Jonkun lapsen lahjakkuus on käytännön töissä tai muissa taidoissa. Hänen ei silti tarvitsisi tuntea olevansa muita huonompi.

Jos lapsi on kasvanut huolehtimaan velvollisuuksistaan, pitää hän luonnollisena, että koulusta huolehtiminen on hänen tehtävänsä. Kokeet eivät ole joku erillinen projekti, josta pitää palkita Ahkeruutta on hyvä kiittää ja joskus hyviä suorituksia vaikkapa juhlia. Vanhemmat voivat osoittaa monella tavalla kiinnostuksensa lapsen koulutyötä kohtaan.