”Minua rakastetaan”

Lastentarhanopettaja kertoi episodista, joka tapahtui esikoululaisten ja alakoululaisten yhteisessä ruokalassa. Yhtäkkiä kuusivuotias poika nousi penkille ja kuulutti koko ruokailevalle porukalle: ”Te ette tiedä, miten paljon minun äiti rakastaa minua. Se rakastaa ihan hirveästi.” Hetken hengähdystauko: ”Ihan totta se rakastaa mua mahdottoman paljon.” Sitten poika laskeutui paikalleen ja jatkoi syömistä. Toisten lasten silmät olivat nauliintuneet poikaan. Kukaan ei nauranut.

Ihanan onniteltava poika. Hän tiesi, että äiti rakastaa. Äiti on onniteltava  myöskin, sillä hän oli onnistunut ilmaisemaan rakkauttaan niin, että poika sen myös koki.

Katselin kerran Opettajalehdestä viidesluokkalaisten ryhmäkuvaa. Alla oli teksti: ”Näistä lapsista 90 % väittää, että heidän vanhempansa eivät rakasta heitä”. Teksti ei tarkemmin kertonut, mistä moinen johtopäätös oli tehty. Aineista ehkä tai jostain kyselystä. Kuvittelin vanhempien näkevän tuon kuvan. Luulen, että suurin osa heistä olisi suorastaan loukkaantuneita. He tietävät rakastavansa lapsiaan. Kuinka ihmeessä lapset viestittävät muuta.

Usein pulmana on se, että me vanhemmat kyllä rakastamme lapsiamme, mutta emme osaa ilmaista sitä tavalla, jonka lapsi tulkitsisi rakkaudeksi.

Kyselin kerran rippikouluryhmältä, miten he aikovat aikanaan vanhemmiksi tultuaan ilmaista lapsilleen rakastavansa heitä. Nuoret vastasivat yksimielisesti: ”No sanomme niille, että rakastamme”. Nielaisin tyhjää, sillä tiesin, että vielä tämän päivän kasvattajakunnassa on paljon vanhempia, joitten kieli ei luontevasti taivu sanallisesti ilmaisemaan rakkautta. Se näytti olevan kuitenkin nuorille tärkeää.

Kyselin kerran tutulta nuorelta, joka murehti isä-suhdettaan, mitä hän eniten toivoisi isältään. Tyttö toivoi, että isä edes joskus sanoisi rakastavansa häntä. Tunsin isän ja ajattelin, että tytön toive ei taida ikinä toteutua. Syvän toiveensa vakuudeksi tyttö vielä sanoi: ”Minä ainakin rukoilen sitä niin kauan kunnes se tapahtuu”. Lupasin liittyä rukoilijoihin. 

Taisi vierähtää vuosi tai pari. Sain puhelinsoiton. Siellä oli samainen nuori. Iloisella äänellä hän sanoi: ”Halleluja, Jumala kuulee rukoukset. Isä sanoi rakastavansa minua.” Uteliaana kysyin, miten se tapahtui. ”Minulla on ollut tapana aina puhelun lopuksi sanoa isälle: Rakastan sinua isi. Ensimmäisen kerran isä vastasi: `Nii miekii sinnuu`”.

Pienestä se on joskus kiinni. Kolmesta ääneen lausutusta sanasta.