Leimaako erityisluokka?

”…Me vanhemmat pidimme lapsemme koulun aloittamista erityisluokalla pääsemisenä, emme joutumisena. Eräs tuttava kuitenkin kysyi, emmekö pelkää lapsemme leimautumista ja kertoi eräästä leimautuneesta lapsesta. Me emme tulleet edes ajatelleeksi leimautumista…”

Lapsenne on osoittautunut erilaiseksi oppijaksi, ehkä hitaaksi ja omiin ajatuksiinsa syventyväksi. Siksi hänelle suositeltiin koulun aloittamista pienluokassa. Te vanhemmat koitte sen etuoikeutena ja omalle lapsellenne sopivana ratkaisuna. Pikemminkin mielessänne oli käynyt pelko, että lapsenne ”leimautuisi” normaaliluokassa.”

Osaatte arvostaa sitä, että maamme koululaitos vielä pystyy vastaamaan lastemme erityistarpeisiin ja sillä tavalla  se antaa tilaa lasten erilaiselle oppimisrytmille. Näette, että erityisluokkien idea on toimia lapsen parhaaksi.

Lapsi ei tunne leimautumisen käsitettä. Hän ei koe leimautuvansa, jos hänen vanhempansa pitävät hänen kouluratkaisua luonnollisena asiana. Jos taas vanhemmat lähettävät lapsensa pitkin hampain erityisluokalle ja pitkin matkaa ääneen miettivät, oliko ratkaisu oikea, vanhempien levottomuus tarttuu lapseen.

Teille lapsen luokkavalinta on luonnollinen asia, silloin se on sitä lapsellennekin. Vaikka joku ajattelematon tuttava lapsen kuullen kummastelisi hänen koulunkäyntiään, lasta se ei suuremmin hämmennä, koska hän ajattelee samalla tavalla kuin omat vanhemmat. Ja omat vanhemmat kyllä ovat isoissa kysymyksissä lapsen mielestä oikeassa.

Olitte kivasti selittäneet naapurin tokaluokkalaiselle, että teidän lapsenne pääsi sellaiselle luokalle, jossa on vähän lapsia – hänen kun on vaikea keskittyä isossa ryhmässä ja hän tarvitsee paljon opettajan tukea oppimiseen. Huomasitte, naapurin lapsen kiinnostus suuntautui siihen, ketä tyttöjä kyseiselle luokalle tulee. Lapset ovat ennakkoluulottomia ja heistä voimme oppia.

Joskus lapsen siirto erityisluokalle on vanhemmille vaikea asia. Silloin on hyvä kysyä itseltä, mikä tilanteessa on pahinta. Usein kipupisteiksi paljastuu pelko, mitä muut sanovat ja toisaalta pettymys, että lapseni on erilainen kuin olimme toivoneet. Molemmat alueet ovat selkeästi vanhemman omia tunneongelmia, jotka on pidettävä irrallaan lapsesta.

Lapsen erilaisuuteen suostuminen ja sopeutuminen voi joskus viedä vuosia. Keskustelut puolison tai hyvän ystävän kanssa auttamaan purkamaan kipeitä tuntoja. Samanaikaisesti 

lapsi tarvitsee kaiken tuen erityisluokassaan.

Parasta tukea on se, että vanhemmat kertovat lapsen tavoin meidän luokasta ja tuntevat ylpeyttä siitä – eikä leimoja ole ainakaan vanhempien mielessä lapsen luokkaa kohtaan.