Vastoinkäymisiä kokenut lapsi

Paljon puhutaan lasten masennuksesta. Onko masennuksen ja ”normaalin” tilan raja kuin veteen piirretty viiva? Milloin pitäisi lähteä tilannetta selvittämään /apua hakemaan?

Muutimme uudelle paikkakunnalle esikoispoikamme ollessa 10 v. Lapsemme ikävöi vanhoja kavereitaan, eikä uusiin porukoihin ollut helppo päästä. Poikamme joutui koulussa kiusaamisen kohteeksi, heti aluksi, ja myöhemmin uudestaan. Puutuimme aktiivisesti tilanteeseen yhteistyössä koulun kanssa. Jälkikäteen ilmeni, että kiusaaminen olikin ollut laajamittaisempaa; koko luokan pojat olivat olleet siinä mukana. Yläasteelle siirtyminen tuli hyvään saumaan, mutta se pelotti, koska luokkakokoonpano pysyi pääosin entisenä. Pojallamme oli fyysisiä vaivoja, jotka saattoivat johtua osin kiusaamisesta, yksinäisyydestä ja jännittämisestä.

Tällä hetkellä poikamme on 13,5 v. Ja hän vaikuttaa positiivisemmalta, fyysiset oireet ovat hellittäneet. Jotenkin alavireinen hän kuitenkin on. Mitähän tästä voi lukea murrosiän piikkiin? Pojallamme on täällä uudella paikkakunnalla oikeastaan vain yksi kaveri, joka ei käsittääkseni ole kovin samanhenkinen. Joskus ajattelen, että poikani on hänen seurassaan vain sen vuoksi kun muitakaan ei ole. Varsinaista kiusaamista ei poikamme ole kertonut enää olevan. En kuitenkaan ole asiasta ihan vakuuttunut. Kiusaamisasia käsiteltiin ala-asteella osin taitamattomasti, minkä seurauksena luokan pojat sulkivat poikani kokonaan porukan ulkopuolelle. Lapselleni jäi tästä ajatus, että aikuisten kanssa puhumalla asiat eivät välttämättä parane.

Olin myös itse poikani ikäisenä hyvin yksinäinen ja tilanne raastaa sydäntäni. Mitä muuta voin tehdä kuin rukoilla lapseni puolesta? Oma kokemukseni oli, että tilanne muuttui myöhemmin täysin. Ymmärrettävästi tämä ei kuitenkaan poikaani tunnu lohduttavan.

Nykyään puhutaan paljon harrastusten merkityksestä nuorelle. Poikani ei ole ns. aktiivinen harrastaja, hän kuitenkin lukee paljon. Tietokonepelien äärellä hän viettää aikaa mielestäni liikaakin. Seurakunnassa ei tämän ikäiselle tunnu olevan tarjontaa. Toisaalta, ilman kaveria uuteen harrastukseen lähteminen ei onnistuisikaan.

Nimimerkki ”Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen”

Lapsenkin elämä voi välistä olla kovaa. Vaikka vanhempina teemme parhaamme solmujen selvittämisessä, kullekin jää kuitenkin oma elämä elettäväksi. Lapsen vaikeudet koskettavat syvästi meitä vanhempia.

Poikanne elämässä tällä hetkellä on myös valoisia puolia. Ylä-aste tarjoaa avaramman elintilan kuin ala-aste. Kiusaamista ei ole samassa mittakaavassa kuin ennen, kyllä se näkyisi enemmän,  

jos olisi. Tosin kiusattu lapsi joutuu olemaan varuillaan koko ajan eikä voi rentoutuneesti luottaa, että nyt ei ole mitään hätää.

Yksikin kaveri vaikka paremman puutteessa on tärkeä. Vahvistakaa tuota ystävyyttä. Se antaa pojallenne tunteen kelpaamisesta, pärjäämisestä ihmissuhteessa ja yhteisiä kiinnostuksen kohteita.

Kerroit pojan alavireisyydestä. Milloin on hetkiä, että hän on iloisempi? Milloin hän innostuu? Missä aktiivisessa toiminnassa hän viihtyy? Löytyykö mitään isän ja pojan yhteistä, mistä poika voisi olla innostunut? Noita asioita voitte lisätä pojan elämään, jos suinkin voitte, jotta hän saisi alakuloisuuden rinnalle innostavampiakin tunnekokemuksia.

Löytyisikö kesällä sopivaa leiriä minne osallistua tai koko perheen tapahtumia, joissa olisi ohjelmaa myös tuon ikäisille pojille. Pojalle olisi hyvä nähdä, että seurakunnassa on hänen ikäisiään ja että siellä voi olla mukavaa tekemistä ja että sinne vi mennä turvallisin mielin. Ainakaan kiusaajat eivät ole paikalla.