Lapsi valloittaa maailmaa (6 kk–18 kk)
Elämänlangat / Kotimaa maaliskuu 2003
Puolen ikävuoden paikkeilla lapsi alkaa kiinnostua ympäristöstään. Ensin hän tavoittelee esineitä käsillään, tutkii niitä katsellaan ja maistaa suullaan. Liikkumisen taidon lisääntyessä kiinnostuksen kohteena on kaikki, mitä ympärillä on. Lapsen pää on täynnä uteliaita kysymyksiä ja hän etsii omalla tavallaan vastauksia.
Tutkiva lapsi
Lapsen hermosto kehittyy tutkimalla ympäristöä. Hänen aivomassansa kasvaa koko ajan. Utelias tutkiminen on aivojen ravitsemista ja treenaamista. Aivot toimivat nopeasti ja käsittelevät lapsen saamaa informaatiota. Jos lapsi on saanut tilaa tutkia, hänen aivomassansa saattaa olla jopa 30 % suurempi kuin kiltiksi rajoitettujen lasten aivomassa.
Tutkimusmatkoilla lapsi saa aavistuksia esineiden moniulotteisuudesta, toimivuuksista. Hän saa sisältöä käsitteelliselle kyvylleen. Kun lapsi leikki ruualla, hän yksinkertaisesti haluaa selvittää, mitä tapahtuu. Tässä vaiheessa lapsi aloittaa oppimisen alkeiskoulun. Täältä voi olla peräsin myös osa lasten oppimisvaikeuksista.
Olin opiskeluiässä tilanteessa, jossa reilun puolenvuoden ikäinen ystäväni lapsi kiinnostui maljakossa olevista viimeisiä elämisen hetkiä viettävistä värikkäistä tulppaaneista. Lapsi alkoi noppia terälehtiä yksitellen ja antoi niitten pudota pöydälle. Hän nautti ilmiselvästi omasta kyvystään saada aikaan muutosta kukan olomuodossa. Paikalla ollut lapsen mummo puki sanoiksi minunkin mietteeni. “Annatkos lapsen tehdä pahaa ja sotkea?” Siihen lapsen äiti sanoi: “Pitäähän lapsen saada tutkia, roskikseenhan nuo kukat tuosta tänään olisivat menneet kuitenkin”. Vasta vuosikymmeniä myöhemmin ymmärsin nuoren äidin viisauden.
Lapsi nauttii ihanista elämyksistä, joita kaikenlainen sotkeminen, läträäminen ja kokeileminen saavat aikaan. Jos lasta ollaan koko ajan siistimässä ja pesemässä, on hänen luonnollinen tulkintansa tilanteesta se, että hänessä täytyy olla jokin vika.
Motivaation maaperä
Tutkimalla ja kaahaamalla lapsi on kosketuksissa motivaationsa, oman aloitteellisuutensa ja kiinnostuksen tunteensa kanssa. Lapsen motivoituneisuus tiedon hakemiseen säilyy, kun hänen tutkimiselleen annetaan tilaa. Älä aseta paljon odotuksia 6-12 kk iässä. Ne tappavat motivaation ja aloitteisuuden.
Lapsen ympäristö on hyvä tehdä sellaiseksi, että siinä tarvitaan mahdollisimman vähän kieltoja ja varoituksia. Kasvattamisen aika on myöhemmin. Älä vie yksivuotiasta lasikauppaan. Älä johdata häntä kiusaukseen, joka aiheuttaa hänelle ison ristiriidan. Kaikki mikä lapsesta näyttää kiinnostavalta onkin kiellettyä. Luonnollinen aktiivisuus voi kääntyä passiivisuudeksi, koska siitä on lapselle vähemmän harmia ja nuhtelua. Lapsi tarvitsee vanhemmilta jatkuvasti lupia tutkimiseen. Vanhemman hymy tai nyökkäys rohkaisevat häntä jatkamaan.
Pikkulapsi ei niinkään odota, että joku leikkisi hänen kanssaan. Hän haluaa tutkia itse. Lapsi saattaa viihtyä pitkiä aikoja omien touhujensa parissa. Välillä hän ehkä käy tarkistamassa, että äiti tai isä on paikalla. Tämän ikäistä ei voi jättää valvomatta hetkeksikään, niin uskomaton hänen keksivä mielikuvituksensa voi olla.
Eräs isä kertoi puolitoistavuotiaasta, joka syötti videolle kaurapuuroa. Poika oli nähnyt videon syövän kasetteja ja ilmeisesti hän halusi järjestää vaihtelua koneen ruokalistaan. Itse muistan määritelleeni kaikkein työläimmäksi ikävaiheeksi ajan jolloin lapset ovat 12-18 kk. Pienessä päässä ei ole vielä järkeä. Hän ei kykene käsittelemään puhetta niin että se vaikuttaisi hänen käyttäytymiseensä. Ja silti lapsen on valloitettava omaa uteliasta logiikkaa käyttäen. Onneksi leikkikehien aika kuitenkin on ohi.
Potan aika on myöhemmin
Tämän päivänä vanhemmat eivät enää vertaile, kenen lapsi on ensimmäisenä oppinut siistisi. Pyykkikoneet ja vaipat ovat antaneet tilaa lapsen omalle kypsymisen rytmille.
Lapsen lihaksisto ja hermosysteemi alkaa kypsyä potalle oppimista varten vasta parin ikävuoden paikkeilla. Lapsi voi kyllä oppia asioimaan potalla jo ensimmäisen syntymäpäivänsa tienoilla, jos hänellä on aktiiviset vanhemmat. Lapsen oppiminen on kuitenkin silloin ehdollista oppimista eli potalle istuttamisen jälkeen hän tietää, mitä hänen odotetaan tekevän, koskapa vanhemmat häntä aikaansaannoksista kovasti kiittelevät.
Ehdollisen oppimisen kautta siistiksi oppinut lapsi ei kuitenkaan ole päässyt kosketuksiin omien tarpeittensa, motivaationsa ja aloitteisuutensa kanssa. Häneltä on riistetty eräs arvokas kypsymisen alue. Ravinnon käsittelemisen koko ketjussa on kyse syvällisemmistä ja kauaskantoisemmista asioista kuin pelkästä ravinnon saamisesta! Tärkeät persoonan ominaisuudet kypsyvät elämän konkreettisissa tilanteissa.
Joskus lapsi kiinnostuu itse potalla käymisestä alla kaksi vuotiaana. Hän on todennäköisesti nähnyt muitten asioivan vessassa ja hänessä syntyy motivaatio tehdä samalla tavalla. Silloin aloite on tullut lapselta itseltään.
Pohditaan yhdessä-palsta
“Kun luen onnellisista vauvojen vanhemmista, ajattelen niitä isiä ja äitejä, jotka ovat saaneet pettyä. Lapsi ei ole ollutkaan kunnossa syntyessään. Odotuksen ilo on muuttunut epätietoisuudeksi ja kymmeniksi kysymyksiksi. Joskus olisi hyvä tuoda esille, että aina kaikki ei menekään hyvin”
Kiitos muistutuksesta. Itsekin samaa kokeneena tiedän, että tieto lapsen voinnista on shokki. Lisänsä tilanteeseen tuo läheisten ystävien ja sukulaisten hämmennys, kun he onnitteluja ilmaistessaan saavat kuulla, että kaikki ei olekaan hyvin. Silti jokainen yhteydenotto on enemmän kuin tervetullut. Sanattomaksi mennyt ystävä voi olla hyvä kuuntelija ja sellaista tuossa tilanteessa tarvitaan.
Mitkään etukäteispelot siitä, että ehkä lapsi ei olekaan kunnossa eivät ole valmistaneet tilanteen kohtaamista. Onneksi ihmisen psyyke pystyy käsittelemään vain pieniä palasia kerrallaan. Tieto lapsen todellisesta kunnostakin tulee hitaasti. Joskus kokonaisuuden hahmottuminen vie vuosia.
Kristityllä ihmisellä on pohja, jolla elämän odottamattomia asioita kohdataan. Tiedämme, että Jumalan maailmassa kaikella on tarkoituksensa. Tämän tiedon rinnalle mahtuu meidän miksi kysymyksemme. Yllättävän sitkeästi elämän pettymyksissä edelleen kysytään, mitä pahaa olen tehnyt, kun näin kävi. Silloin on muistutettava itseä Jeesuksen vastauksesta samaan kysymykseen.
Hänhän totesi, että sokeana syntyneen miehen kohtaloon eivät ole syynä ei ole hänen vanhempansa pahat teot, vaan Jumalan tekojen piti tulla ilmi.
Ehkä tämä tavoite on salatulla tavalla päässyt tapahtumaan niitten monien perheitten kohdalla, jotka elettyään vammaisen lapsen kanssa kertovat oppineensa elämästä paljon.
Jumalan luomistodellisuus tuo ulottuvillemme näkökulmia, jotka saavat meidät katselemaan lastammekin ihmettelevin silmin. Kertoohan psalmi, että Jumala tiesi jokaisen elämän jo idussaan ennen kuin ihmisen ainoakaan päivä oli tullut. Jumala tunsi lapsemme jo ennen meitä ja meidät asetettu opettelemaan vanhempina olemista tälle Jumalan tuntemalle lapselle.
Jumalan todellisuus tuo ainutlaatuisen ulottuvuuden sopeutumisen ja suostumisen kipuun. Silti kysymme kauan “Miksi juuri me, miksi juuri tämä lapsi”.