Lasten suusta

Nyt pitää vihdoin siirtyä päivän blogissa lapsenlapsi osioon. Voin oikeastaan onnitella itseäni, että jo yli kaksi kuukautta olen malttanut pysyä muissa aiheissa. Kaksi lapsenlapsistamme  Julia 6 v ja Joonas 4,5 v asuvat Namibiassa. Viime keväänä heidän perheensä tuli lomalle Suomeen.

Valmistelimme  juhlia, jonne tulisi perheen ystäviä tapaamaan heitä. Lasten ja muun kotiväen  kanssa ihastelimme keittiön pöydän ympärillä kakkua, joka oli tosi komea. Se ei ollutkaan mikään tavallinen kakku, vaan kotonamme asuvan armenialaisen opiskelijan loihtima armenialainen suklaakakku, joka oli saanut päälleen valkean marenkisen pilvipeitteen. ”Ei kakku ole juhlissa tärkeintä” sanoi Joonas 4 v ja Julia säesti, ettei ole. Kysyin, mikä juhlissa on tärkeintä: ”Jumala on tärkeintä, Jumala on niin super, super tärkeää, että mikään muu ei ole niin tärkeää”. 

Siinä se tuli. Jäimme sanattomaksi. Kysyin Julialta, mitä hän olisi vastannut: ”Saman mitä Joonas, tietysti Jumala on tärkeintä”.

Syksyllä teimme muutaman sieniretken. ”Mummi, voiko tätä sientä syödä?” ”Mummi, onko tämä herkullinen tatti?”. Osasivat lapset neuvoa vanhempiaankin sienimetsässä. ”Mummi sanoo, että tuollainen on liian vanha sieni”.

Joonas tykkäsi välillä etsiä omia metsäreittejä, kun sienen keruu ei enää inspiroinut. Taas kerran hän näytti kulkevan omia polkujaan ja jonkun ajan kuluttua hän ilmestyi meidän muitten seuraan: ”Nyt minun ei tarvitse enää koskaan kysyä keneltäkään neuvoa”. Lause oli niin mielenkiintoinen, että kysyin; ”No, mitenkäs sinä nyt niin olet ajatellut?”. ”Kun äsken kiipesin tuonne isolle kivelle, niin en tiennyt miten sieltä pääsisin pois niin sitten rukoilin Jumalaa ja Jumala neuvoi, niin nyt minun ei tarvitse kysyä koskaan neuvoa isältä ja äidiltä. Jumala on niiiiin viisas että”. 

Mitäs siihenkään oli lisäämistä. Tosin kerroin Joonaksen vanhemmille, että nyt poika on löytänyt vanhempiaan viisaamman neuvonantajan.

Voi kun lapsilla säilyisi tuo tärkeysjärjestys ja Jumala saisi olla aina viisauden ja neuvon antaja.