Kuka huolehtii läksyistä

“ Lapsemme aloittaa koulun. Antaisimmeko hänen itse huolehtia koulusta vai olisiko viisasta kysellä häneltä läksyjä tai ainakin kysyä onko läksyt tehty? Olemme kuulleet niin monenlaisista systeemeistä eri perheissä“

Ensimmäisen lapsen kouluunmeno on iso asia. Luonnollisesti vanhempina olemme kiinnostuneita uudesta maailmasta, johon lapsi on sukeltanut. Huomaamattamme kysäisemme, onko kaikki tavarat mukana tai onko läksyt tehty. Näin haluamme viestittää kiinnostusta ja välittämistä.

Kyselyllämme voimme tehdä lapsellemme karhunpalveluksen. Hän oppii luottamaan, että vanhemmat kyllä kaivelevat laukusta opettajan lähettämät laput ja viimekädessä huolehtivat, että urheiluvälineet on liikuntapäivänä mukana tai että läksyt on tehty. 

Lapsen koulunkäynti on kuitenkin lapsen oma asia, josta hänen tehtävä on vähitellen opetella huolehtimaan. Vastuuseen kasvaminen tapahtuu usein yrityksen ja erehdyksen kautta. Joku tavara voi jäädä kotiin tai joku läksy tekemättä. Unohduksesta lapsi joutuu vastaamaan sitten koulussa itse.

Pienelle ekaluokkalaiselle unohdus on kova juttu. Häntä hävettää ja itkukin siinä voi joskus päästä. Se ei kuitenkaan ole vaarallista. Tuon ankaran  kokemuksen kautta hän oppii. Seuraavalla kerralla hän huolehtii asioistaan itse paremmin. Toiset lapset tarvitsevat pitemmän opetteluajan, toiset oppivat nopeasti.. Annetaan lapsille mahdollisuus kasvaa vastuuseen vaikka pitemmän tien kautta, vaikka  meistä vanhemmista onkin noloa, että juuri meidän lapsemme unohtelee.

Lastemme koulusta voimme olla kiinnostuneita monella muulla tavalla. Voimme kysellä mitä hän teki välitunnilla, kenen kanssa leikki, ketä oli tänään opettajina, mitä hän tänään oppi, mitä ruokaa tarjottiin, mitä hän näki matkalla, kenet hän teki tänään iloiseksi jne. 

Lopetetaan kuitenkin kyselemästä lapsilta: “Oliko koulussa kivaa?“. Kysymyksellämme huomaamattamme vahvistamme käsitystä, että elämässä aina on oltava kivaa. Ja pian lapset kyllä oppivat arvioimaan koulua kiva-tylsä asteikolla. Ei elettävä päivä aina ole kenellekään kiva, silti se on  arkisenakin arvokasta elämää.