Kiusallinen unnutus

Perheemme kuopus on aktiivinen ja tomera kaksi ja puoli -vuotias tyttö. Hän tutustui kehoonsa yksivuotiaana ja siinä vaiheessa löysi unnuttamisen tavakseen rauhoittua nukkumaan. Aluksi en puuttunut asiaan, koska odotin tämän olevan ohimenevä vaihe. Kun vaihe vaan jatkui, yritin keksiä muita tapoja nukahtaa päiväunille, kuin itsekseen omaan sänkyyn, jolloin unnuttaminen oli jo vakiintunut tapa rauhoittua. Vaunut eivät toimineet, eivätkä minun tarjoamani rauhoittava silittely ja paijailu. Unnuttaminen on siis vakiintunut tapa tytöllemme rauhoittua nukkumaan, muulloin tuota tapaa ei juurikaan esiinny.

Koen asian vaikeana ja kiusallisena, miten tähän tulisi suhtautua ja miten toimia?

Tyttö on vielä pieni, joten tavan poisopettaminen tuntuisi vielä mahdolliselta. Miten olisi aikuisen kainaloon nukahtaminen tai muuten lähelläolo, kun lapsi käy nukkumaan. Näin lapsi voisi saada mielihyvää läheisyydestä ja unnuttamisen mielihyvä jäisi toiselle sijalle.

Lapsen tapa rauhoittaa itseään on sinänsä viaton, mutta siitä voi olla harmia hänelle itselleen, kun hän menee nukkumaan paikoissa, joissa on muita lapsia.